Ihmisen tunteet on ihmeellisiä. Miten nopeesti ne syttyy mutta toisaalta hälvenee taas. Luulisi esimerkiksi että kaipuu olisi suurempi jos ei nää rakastamaansa ihmistä, mutta ei, kaipuu hälvenee paljon helpommin ellei näe häntä. Tämän ihmisen lähellä taas kaipuu voi olla suurikin ellei saa vastarakkautta, ja jos ei ole mahdollista olla näkemättä häntä, kaipuu hälvenee niin hitaasti että se on tuskallisempaa.

Kun vaan oppisi tunnistamaan omat tunteensa. Rakkauttakin voi olla niin monenlaista, ettei aina tiedä onko se romanttista vai kaverillista rakkautta, vai sitten ei rakkautta ollenkaan, vaan ihastusta tai jonkinlaista kiintymystä.

Ihminen voi kieltää tunteensa, mutta ne eivät koskaan lakkaa olemasta. Niinkuin ihminen voi kovettaa itsensä ja olla välittämättä, mutta omatunto kolkuttaa aina jossain syvällä sisimmässä.

I need to get out

not to see you in vain

need to go my way

and see you again

heart full of emotions

that nobody knows

wondering in my head

until it explodes

ahdistuu tästä tunteiden sekamelskasta.... voisinko mä vihdoinkin ottaa selvää ittestäni?

paitsi et onhan se selvää, kaikki on hyvin sillon kun oon sun kanssa. paitsi kaipuu ja pelko.

!

jos elämän tarkotus on rakastaa, miks se on niin tuskallista?